tiistai 30. syyskuuta 2014

Lankalaihiksen käännekohta!

Nyt vois sanoa, että lankalaihis rullaa ja hyvin! Tänään päivitin lankalaihis -tilannettani ja vihdoin pääsin lankasaldossani miinuksen puolelle! En alunperin punninnut kaikkia lankojani, joten tarkkaa kilomäärää en osaa sanoa, mutta lähinnä olen seurannut langankulutuksen määriä sekä vahtinut ettei älyttömästi mielivaltaisia ostoksia tule tehtyä.. :-) Eli tällä hetkellä ollaan neulomalla 173 grammaa miinuksen puolella! Jes!

Laihis eteni myös aika huimasti, kun myin ensin vanhempieni luona ja sitten itselläni useamman vuoden muhineita lankoja!


Ehkä vähän huijausta, mutta sinne meni noin 1,6 kg lankoja, että heilahti! Vaikka langat onkin tosi kivoja, niin vitsi kun tuntui hyvältä saada tollainen hirviökassi pois omista nurkista pyörimästä. Se olisi varmaan jatkanut kellarissa omaa elämäänsä vielä monen monta vuotta.

Tämän johdosta olen nyt lankalaihiksessani vajaa 1,8 kg miinuksen puolella!


Nyt voi hyvällä omalla tunnolla olla ja elämää, kun lanhalaihiksen tavoiteki tuli kerralla saavutettua. Ja ehkä palkita itsensä jollain tosi ihanalla langalla.. Katsotaan ;-)

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa lukea, että edes toisilla tähän mukaan lähteneillä menee miinuksella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä se on täällä huudella kun on just ja just päässyt eroon siitä määrästä mitä on tullut tänä vuonna ostettua. Itse varastohan ei vielä juurikaan ole pienentynyt :'D mutta erittäin positiivista edistymistä tämäkin jo!

      Poista
  2. Nonniin! Hyvä, että oot päässy eroon, kun täältä olis tulossa lisää ;) Voitit siis Värihaasteen arvonnassa, onnea! :)
    Kerropa vähän väritykkäyksiä ja materiaalitoiveita :) Titityyn sivuja voi myös käydä kuolaamassa :D Vielä en ole asettanut budjettihaarukkaa, sillä en ole ehtinyt ajatella tätä palkitsemista sen enempää :D Lankapakettia muistaakseni lupailin, mutta en enää löytänyt sellaista kohtaa :D Tietenkin voi toivoa myös esim. puikkoja, jos ne tuntuu mielekkäämmiltä :) Rohkeasti vain ehdotuksia, niin saan keksittyä jotain mieleistä!

    Toiveet ja osoitteen voi nakata osoitteeseen ilojapieniaelaman@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä..apua ihanaa ja kamalaa! :D mä en vissiin kovin hyvin ollut lukenut värihaasteen tietoja loppuun, koska rn edes tiennyt että haasteen lopuksi sulla oli palkintokin! :'-D mutta käydääs kurkkaamassa, että mikä näyttää kivalta ja laitan toiveita tulemaan!

      Poista