maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 pakettiin

Tänä vuonna olen ahkeroinut:

-20 paria villasukkia


-11 paria lapasia


-5 pipoa
-villapaidan
-6 tiskirättiä
-lasinalusia
-opettelin värjäämään itse lankaa


Muutama keskeneräinen työ löytyy tälläkin hetkellä, mutta ne saavat suosiolla jäädä ensi vuodelle.

Ahkeroinnin iloa kaikille myös ensi vuodelle! :)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

SNY: Joulu lähenee

Joulu lähenee ja samoin tekee syksyn salainen ystävä leikkikin.
Ringissä on ollut tosi hauskaa ja on ollut kiva koota paketteja ja miettiä mikä ilahdutaisi omaa paria kuukauden teeman puitteissa.
Minä lähettelin syksyn aikana paketteja Ixulle Langanpäitä -blogista.

Oman viimeisen pakettini hain eilen postista.


Tällä kertaa paketista paljastui paljon kimalletta!
- 1 kerä Marks & Kattens Fame Paljett lankaa
- 2 kerää Novitan sädettä
- Suklaata ja kardemummakahvia

Paketissa oli myös mukana Muumi -kortti, joka paljasti salaiseksi ystäväkseni Jaanan blogista Jaanailijan uusi elämä. Kiitos Jaana kun olet jaksanut piristää syksyäni kivoilla paketeilla! :)

Katsotaan viitsinkö vielä keväällä osallistua uudelleen rinkiin, pitäisi eka saada kulutettua noita vanhoja lankoja, jotta on tilaa uusille tulokkaille :D

tiistai 17. joulukuuta 2013

Huippu joululahja mulle!

Valmennan nuorten tyttöjen urheilujoukkuetta ja aina välillä tytöillä ja heidän perheillään on tapana palkita meitä valmentajiakin kuluneesta kaudesta.

Tällä kertaa saimme mitä mahtavimman lahjan eräältä perheeltä!
Nimittäin Converse -sukat.


Sukat on NIIIIIN HUIPUT!!! Olen niin intoa täynnä!

Itse en ole vielä kerennyt yhtiäkään tennarisukkia neulomaan vaikka mielessä se on ollut.
Katsotaan mahtaako sitä saadakaan enää aikaiseksi kerta tällaiset nyt omistan. :D



torstai 12. joulukuuta 2013

Väriterapiaa!

Nämä langat kun näin..olin MYYTY! <3

Kuva täältä!


Etsin samantien kaupan Helsingistä, joka näitä myy ja suuntasin sinne.
Mieli olisi tehnyt ostaa jokaista väriä, mutta pidin pään kylmänä ja ostin vain kaksi kerää!

Värit: Beach ja Berry.
Ensimmäisenä pääsi puikoille Beach.


 Valmistuivat joulukuussa 2013, sukat nro 18
 Lanka: Regia Fluormania Colour
Puikot: 2.75mm


Langan oikeaa väriä oli taas kovin vaikea saada esille, kun keskellä yötä pimeässä pitää kuvailla.
Ihanan neon se kumminkin on!


Tätä oli ihana neuloa aamuisin ja iltapäivisin junassa työmatkoilla.
Kummasti toi piristystä pimeyden keskellä!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Pehmeitä paketteja osa 2

Viimeisimpien lankaostosten myötä tein itseni kanssa diilin joululahjojen loppuun tekemisestä ennen kuin aloitan yhtäkään uutta työtä.

Eilen illalla sitten sain viimeiset päättelyt tehtyä näihin pukinkonttiin sujahtaviin lapasiin!


Ensimmäisenä valmistui siskolle kännykkälapaset Eilen tein -blogin ohjeen mukaisesti.

Kännykkälapaset
Valmistuivat marraskuussa 2013
Lapaset nro 7
Lanka: Novita 7 veljestä jämät, 3.5mm puikot, 44s


Seuraavaksi serkku sai lapaset, jotka "sopivat kaiken kanssa". 
Ohjeet ja toiveet lapasien suhteen oli melko vaativat. :D
Päädyin sitten musta-valkoiseen yhdistelmään, koska se ei yleensä voi mennä pieleen.

Naisen peruslapaset
Valmistuivat marraskuussa 2013
Lapaset nro 8
Lanka: Novita 7 veljestä jämät, 3.5mm puikot, 40s


Vielä tasavertaisuuden vuoksi piti veljellekin tehdä lapaset.

Miehen peruslapaset
Valmistuivat joulukuussa 2013
Lapaset nro 9
Lanka: Novita 7 veljestä jämät, 3.5mm puikot, 48s


Edelleenkään en pidä hirveästi lapasten neulomisesta, koska joka kerta peukalosta tulee hieman erilainen ja yleensä vielä vähän ruma!
Tulipahan taas harjoiteltua! Ja itseasiassa vielä on yhdet lapaset valmistumaisillaan. Juurikin noita peukkuja vailla vielä..


tiistai 3. joulukuuta 2013

Varaslähtö jouluun!

 Otin varaslähdön jouluun ja ostin itselleni pienen joulun odotuslahjan :)

Kuvattu illalla hämärässä salamalla, vähän vääristää värejä.

Louhittaren Luolan Väinämöinen, väri purppura
ja
Lang Jawoll Magic, väri 89.0057
 

lauantai 23. marraskuuta 2013

SNY: Marraskuussa illat pimenee

Eilen sain postissa marraskuun SNY paketin.
Tällä kertaa odottamassa oli näin ihana pinkkisävyinen ylläri!


Paketista löytyi:
- kerä Drops Big Delight lankaa
- apinaheijastin
- geisha -keksejä
- geisha -suklaanappeja
- nescafe kaakaopusseja
- kotoliving lehti
- kortti

Big Delight lanka onkin ihan uusi tuttavuus minulle. Lanka on 100% villaa ja lanka ei ole tasapaksuista vaan säikeiden paksuus vaihtelee langassa hyvinkin voimakkaasti.

Onko kellään kokemusta tästä langasta? Mitä kannattaisi neuloa?

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kammotus haaste

Facebookin Käsityöblogit -ryhmässä heitettiin tällä viikolla haaste neuloa jotakin kaapin perältä löytyvästä kammotus-ällötys langasta.

No minulta löytyi sopivasti pari kerää Retro -väristä Puroa, jotka ystäväni vuosi sitten "neuloosissaan" osti, kun päätti opetella neulomaan ja tehdä isälleen pipon joululahjaksi.
Hommahan sitten tyssäsi heti alkuunsa ja langat sekä puikot hän lahjoitti minulle juhannuksen tienoilla.
Tiesin jo silloin, että langat jäävät kaapin perimmäiseen nurkkaan roikkumaan.

Haasteen ilmaannuttua sainkin päähän piston ja päätin toteuttaa ystävän vuoden takaisen suunnitelman.
Ällölangasta valmistuikin hänen isälleen tupsupipo!
Ja lopputulos ei yllättäen kyllä ole mielestäni yhtään hullumpi.


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Lumisukat

Joululahjalistalla oli tehtävänä valkoiset pitsisukat.

Valmista mallia ei ollut ja maanantaiaamuna otin vaan puikot ja langan mukaan työmatkalle. Mieleeni tuli kivaksi todettu pitsikuvio, jota käytin mm. näissä sukissa ja näissä pipoissa.


Sukista tuli hyvin talviset. 
Ne saivat toivomaan pikkupakkasia ja puuterilunta tässä pimeän ja sateisen marraskuun keskellä.
Nimesinkin nämä lumisukiksi.


Virkkasin sukkiin koristeeksi pienen pitsireunan ja ompelin helmiä tuomaan kimmallusta.


Lumisukat
 Valmistuivat marraskuussa 2013, sukat nro 17
 Lanka; 7 veljestä valkoinen

Muistiinpanot:

Sukat naiselle, koko n. 38
- 48s, 3,5mm puikot

Varsi
- 10 krs 2o2n joustinneuletta
- 8 kertaa mallikerta; Lopeta 8. mallikerta rivin 4 jälkeen
- 10 krs 2o2n joustinneuletta 

Mallikerta
Kantapää + kiilakavennukset
- 25 krs kantalappuun, aloita ranskalainen kantapää oikealla puolella
-poimi 15s kantalapun reunasta
(ensimmäinen kerros neulotaan oikein -> tee joka krs:lla kiilakavennukset)

Jalkaterä + kärkikavennnukset
- neulo sileää neuletta, kunnes sukan pituus 20 cm.
- tee sädekavennus kärkeen; välikerrokset 4, 3, 2 ja 1. 
-Kun jäljellä 2s / puikko katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi


perjantai 15. marraskuuta 2013

Angstisukat

Nämä sukat olivat varsinainen maanvaiva..


Kaikki alkoi viime keväänä, kun ystäväni pyysi minua neulomaan hänelle pitkät joogasukat.
Aluksi olin innoissani!
Hän halusi ne kokonaan mustasta langasta. 
Siihen se into sitten jäikin.

Ensimmäinen sukka sujui melko hyvin ja valmistui jo toukokuussa.

Ensimmäinen sukka valmiina.

Sitten iski toisen sukan syndrooma pahasti päälle. 
Kesälomareissulla heinäkuussa aloittelin toista sukkaa ja sain neulottua joustimen.
Sen jälkeen sukka vain odotteli.

Pitsiraita
Lokakuun puolessa välissä päätin tarttua itseä niskasta kiinni ja tehdä mokomat valmiiksi!

Eräänä pitkänä ja tylsänä 8 tunnin kurssipäivänä tein toisen sukan lähes kokonaan valmiiksi.
Suurin vastoinkäyminen (kaikkien niiden silmukoiden putoamisten, kuvion väärin neulomisten ja purkamisten lisäksi) tuli vastaan sukan "valmistuttua".
Huomasin tulkinneeni ohjetta erilailla ja toinen sukka oli ensimmäistä sukkaa 4cm lyhyempi.
En IHAN täysin masentunut..vaan jatkoin sukkaa nilkasta 4cm lisää ja elän toivossa, että ystäväni vasen reisi olisi oikeaa laihempi :D

Lopulta, monien vastoinkäymisten, hampaiden kiristelyn, kirosanojen ja luovuttamisenkin jälkeen sain kuin sain sukat valmiiksi! On aika voittajafiilis.

Eihän niistä täydelliset tullut..Toinen on vähäsen kireämpi ja aavistuksen lyhyempi, mutta näiden eteen on nähty verta, hikeä ja ehkä muutama kyynelkin vuodatettu.
Toivottavasti kaveri on kumminkin jokseekin tyytyväinen lopputulokseen!
 
"Pingotus" meneillään.
Itse olen sitä mieltä, että
EI ENÄÄ IKINÄ uudestaan koko mustia pitkiä sukkia!

Malli; DROPS joogasukka, koko 37-38
Valmistuivat marraskuussa 2013, sukat nro 16
 Lanka; Austermann Step



ps. Ei muuten ole kovin helppoa saada fiksuja/selkeitä valokuvia kokonaan mustista sukista -.-

tiistai 29. lokakuuta 2013

(Typerät) Sukat Magic Loop -tekniikalla

Pitkään olen jo halunnut opetella neulomaan Magic Loop -tekniikalla.

Puikkokätköistä löytyi sattumalta sopiva pyöpuikko; Prymin 3mm puikot 80cm kaapelilla.
Ja Youtubesta selkeä opetusvideo.
Joten eikun neulomaan!


Alku tuntui ERITTÄIN hankalalta. Kaapeli oli mutkalla koko ajan ja langat solmussa ja työ kiertyneenä kymmenellä kierroksella, välillä neuloin jopa väärällä langalla.
Videolla onneksi lohduteltiin, että kerros kerrokselta helpottaa, alku on aina vaikein.
Muuten olisin varmaan menettänyt uskon jo koko hommaan! :D

Ja koska ihan perus villasukat on liian tylsät ja tavalliset, niin piti hommaan lisätä oma haasteensa.
Halusin tehdä kirjoneulesukat. Ja aloittaa neulomisen mustalla.
Suosittelen "lämpimästi".

Jollain ihmeellä alusta kuitenkin selvittiin.
Ja kun joustinta alkoi olla se pari senttiä, niin homma tuntui jo melko helpolta!


Ja yllättävän hyvin se kirjoneuleenakin lähti sujumaan.
Tuntui jopa hieman helpommalta neuloa kirjoneuletta kuin pelkkää yksiväristä. Neulos oli sen verta tukevampaa, että työ totteli paremmin ja pysyi jämäkämpänä aloillaan.


Kantapäät tein youtube - videolla olevalla ihan ihme tiimalasikantapäätä mukailevalla tekniikalla..
Ja niistä tuli tietysti tosi rumat ja jäi kamalat reiät.
Laiska kun olen ja purkaminen on kamalinta mitä tiedän.. Annoin asian vaan olla.
Nämähän on vaan harjoitussukat.
Täytyy lopuksi näyttää sukille vähäsen neulaa ja lankaa ja ommella reikiä piiloon.


Lopputulos ei kuitenkaan miellytä.

Kantapäihin jäi reikiä, eikä umpeen ompelu tehnyt niistä yhtään sen kauniimpia.
Kärkikavennuksessa katosi yksi silmukka ja tuli reikä. Sekin piti ommella umpeen.
Kärjen musta väri alkaa liian aikaisin.
Sukista tuli ihan löysät lölleröt eikä ne meinaa pysyä edes jalassa.

Kuvio ja värit sentään ovat kivat!
Ja tulipahan opeteltua se Magic Loop -tekniikka nyt kumminkin. :D


Malli; There and back again, koko 37-38
Valmistuivat lokakuussa 2013, sukat nro 15
Lanka; Novita Nalle musta ja Pirkanmaan Kotityö Oy:n kirjopirkka puna-oranssi

Kirjopirkkalanka on syyskuun 2013 sny paketista saatua sukkalankaa.




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

SNY: Lokakuun Taikapallo!

Jeeee! Vihdoin se saapui minullekin, nimittäin lokakuun taikapallo.
Pakettia saikin todenteolla odotella, sillä se oli viime viikolla käynyt väärässä postissa seikkailemassa.

Tänään paketti kuitenkin löysi oikeaan kotiin omistajalleen! :) 
Saapuessaan paketti näytti tältä;


Hetki pallon auki kerimisessä kyllä kesti.. Mutta kaikkea kivaa paketista tälläkin kertaa paljastui!


- 2 kerää pinkkiä Nalle lankaa
- kerroslaskin
- palmikkopuikot
- ihana Antoinette -sukkaohje, joka pääsee varmasti työn alle
- valkoista nauhaa sukkia varten
- pinkkejä kynttilöitä
- saippua
- ja karkkia!

Kiitos taas SNY:lleni kivasta paketista! :) 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Pehmeitä paketteja

Yleensä jo kesän lopussa sitä rupeaa ajattelemaan, että mitä kivaa perheelle ja kavereille tekisi joululahjaksi.

Tänä vuonna kuitenkin ajatuskin koko joululahjojen tekemisestä on vastustanut pahasti! En kuitenkaan halua ostaa mitään turhaa krääsääkään, joten kompromissina rupesin tekemään melko perussukkia ja -lapasia paksusta langasta, jotta ne valmistuvat nopeasti alta pois!

Lapaset valepalmikkoraidalla.
Valmistuivat jo syyskuussa 2013. Lapaset nro 6
Lanka: Novita Isoveli




Miehen pintaneulesukat, n. koko 43
Valmistuivat lokakuussa 2013. Sukat nro 13
Lanka: Kotikulta Sukkalanka


Pintaneule on yksinkertainen 2.kerrosta 2o 2n- joustinta ja 2. kerrosta oikeaa neulosta. Mielestäni pinta on kaunis ja kovin eläväisen näköinen! Nämä sukat valmistuivat mukavasti työmatkoilla junassa.


Perussukat, n. koko 38
Valmistuivat lokakuussa 2013. Sukat nro 14
Lanka; Novita Isoveli neon pinkki ja tumman harmaa


Näitä sukkia oli niin mukava neuloa, sillä yksi sukka valmistui oikeasti muutamassa tunnissa!
 Varren joustinneuleestakin tuli ihanan siisti, kun kokeilin Sankarineulojan käsikirjasta vinkkiä, jossa kehotettiin neulomaan aina väriä vaihtaessa ensimmäinen kerros kokonaan oikein. Toimii!

Eiväthän nämä nyt kaikkein ihanteellisimmat villasukat ole, kun lanka on niin paksua.. Mutta täytyyhän niitä kotivillasukkiakin olla! Joten luulenpa, että kaverit saavat tänä vuonna tällaisia paketteihinsa. 
Koska olen sen verta laiskalla tuulella.. :D


maanantai 14. lokakuuta 2013

Rakkaussukat

Ihana lanka + Kaunis sukkamalli = Rakkaussukat.


Melkein kk näiden neulomisessa vierähti, sillä ensimmäinen sukka meni aikalailla opettelussa. Sitten iski se kuuluisa motivaation puute. Ja lopulta (vajaa viikko sitten) hullu neuloosi! Toinen sukka valmistui käytännössä 2-3 illassa.



Malli: Cookie A, Marilinda.
Valmistuivat lokakuussa 2013. Sukkapari nro 12.
Lanka: Louhittaren Luola, Väinämöinen, väri: kypsä vilja 


Väinämöinen oli todella miellyttävä lanka neuloa ja tuo väri! Vilja. Sitä on tänä syksynä kissojen ja koirien kanssa metsästetty kaikista mahdollisista langoista. Nyt saan jännityksellä seurata miten Väinämöinen, joka on ainakin minun mielestäni melko kallis lanka, kestää oikeassa elämässä.

Jos kestävyys on hyvä, niin saattaapa olla, että olen löytänyt uuden lempilankani!



tiistai 1. lokakuuta 2013

Totoro -lapaset

Yhdellä parhaista ystävistäni oli juuri synttärit ja hän on pienenä ollut aikamoinen Totoro -fani!
Ravelrystä löytyi ilmaisohje Totoro -lapasiin.
Toivottavasti ystävä on edelleen tarpeeksi lapsenmielinen näihin lapasiin :-)


Tein ensin pinkin Totoron ja totesin, että tumma olisi kivempi.
Tein tummanharmaan Totoron ja totesin, että nämähän ovat kivat vastaväreissä!

Säästyin purkamiselta sekä kolmannen lapasen neulomiselta.


Totoro -lapaset valmistuneet syyskuussa 2013, lapaset nro 2
Lanka: 7 veljestä, tummanharmaa ja vaaleanpunainen


maanantai 30. syyskuuta 2013

Haaste

Kiitos Uniikki -blogin Lauralle haasteesta! 

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Laurelhurst Socks

1. Kuinka innostuit käsitöistä?
Peruskoulussa neuloin ne pakolliset ja tykkäsin jo silloin, mutta siihen se jäi. Muutama vuosi sitten ärsyynnyin kun minulla ei ole neulovaa mummoa tms, joka tekisi ne villasukat ja lapaset, joten päätin itse opetella neulomaan uudelleen.


2.Kuinka usein teet käsitöitä?
Päivittäin neulon jotakin edes vähäsen.


3. Vaaleat vai tummat värit?
Tykkään molemmista, riippuu aina työstä mikä milloinkin tilanteeseen sopii.
Kirkkaat ja räikeät värit ovat myös mieleisiäni!


4.Oletko koskaan osallistunut neuletapaamisiin ym.?
En varsinaisesti, lähinnä olemme parin kaverin kanssa järjestäneet omia neuletapaamisia.


5. Minkä käsityön teit viimeksi?
Viimeisimpänä valmistui lapaset ystävälle synttärilahjaksi. Ne pitäisi tosin päätellä, jotta voisi laittaa kuvan tänne blogiin ja antaa eteenpäin :D


6. Mikä käsityö on juuri nyt kesken?
Kolme eri sukkaa, piposta puuttuu tupsu, yhdet lapaset, Skappel -neule. Vähäsen päässyt taas töitä kertymään..Mutta kun ideoita tulee niin paljon ja niitä on pakko päästä heti kokeilemaan :D


7. Paksut vai ohuet langat?
Pidän enemmän ohuista langoista. Paksuja lankoja ja puikkoja käyttäessä tulee kädet kipeiksi.


8. Onnistunein ompelutyösi?
En osaa enkä harrasta ompelua, mutta onnistunein neulontatyöni on varmaan nyt työn alla olevat Cookie A:n sukat. Niistä tulee niin hienot!


9.Kuinka monta käsityöblogia seuraat? 
Aika montaa! En ole laskenut ja koko ajan löytyy lisää kivoja blogeja, joita seurata.


10. Teetkö mieluummin käsitöitä itselle vai muille?
Suurin osa töistä tulee luovutettua eteenpäin, sillä teen enimmäkseen sukkia ja tuntuisi turhalta pitää ne kaikki itselläni :D Olen myös aika nirso omien töideni suhteen ja mikään ei tunnu ikinä miellyttävän ja kaikista töistä löytyy joku virhe jne.


11. Kuinka montaa sukkaa olet neulonut tämän vuoden aikana?
Tähän mennessä on valmistunut 11 paria sukkia ja ainakin 4 tai 5 paritonta sukkaa odottaa vielä pariaan.

 nola's slipper knit pattern-quick xmas knit?

Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille.

Taijun neulomukset
Sukkamusiikkimetsä.
Se neuloo sittenkin!
SilmukatNurin
Kerttukerho

  Ja kysymykseni ovat seuraavat;

 

1. Mitä neulot mieluiten?
2. Mikä sai sinut innostumaan neulomisesta?
3.Mikä on suosikki lankasi?
4. Mitä aiot seuraavaksi neuloa?
5. Miksi aloitit blogin kirjoittamisen?
6. Mikä on lempi neuleohjeesi?
7. Montako työtä olet saanut valmiiksi tämän vuoden aikana?
8. Teetkö joululahjat itse?
9. Mitä merkkejä suosit välineissä?
10. Onko joku joskus oudoksunut käsityöharrastustasi?
11. Mistä saat ja haet inspiraatiota töihisi?

 

  cozy perfection.

Kuvat Pinterestistä.